esittely

ESITTELY

 
Rhönrad eli rengasvoimistelu on sekä kilpailu- että näytöslaji; rhönradissa voi kilpailla aina MM-tasolla asti.

Ensimmäisen renkaan kehitti saksalainen Otto Feick 1900-luvun alussa. Laji painui melkolailla unohduksiin maailmansotien aikana ja ensimmäisen kansainväliset kisat pidettiinkin vasta 1990, jolloin kisailtiin EM-titteleistä. Ensimmäiset MM-kisat pidettiin 1993. 

Suomeen laji tuli Ruotsista Stina Luokkalan mukana vuonna 1994. Ensimmäinen rhönradseura (meidän seuramme!) perustettiin helmikuussa 2002. 

Rhönrad on voimistelua pyörivässä renkaassa. Rengas on valmistettu kahdesta metallivanteesta jotka on taivutettu suurten ympyröiden muotoon. Vanteet on päällystetty suhteellisen pehmeällä PVC-muovilla. Vanteet on hitsattu yhteen metallitangoilla (=aisat). Aisojen lisäksi renkaassa on kaksi puulankkua, joihin kiinnitetään remmit jalkoja varten. Renkaan ihannekoko (läpimitta) on noin 40-50 cm enemmän kuin voimistelijan oma pituus. Erilaisia ja eritasoisia liikkeitä on yli 300. Liikkeet suoritetaan joko yksi tai molemmat jalat kiinni remmeissä (=remmiliikkeet) tai kokonaan ilman remmejä (=vapaat liikkeet).

Kansainvälisissä kilpailuissa on kolme pääkategoriaa: linja, jossa rengas pyörii pystyasennossa edestakaisin lattialla; spiraali, jossa rengas pyörii kallellaan toisen vanteen varassa; ja hyppy, jossa voimistelija lähettää renkaan liikkeelle, juoksee perään ja hyppää renkaan päälle ja edelleen alas tehden esim. voltin. Saksassa kilpaillaan myös ns. parikategorioissa, sekä linjassa että spiraalissa.   

Spiraali

Linja (parilinja)

Hyppy

ETUSIVULLE